Kurkistus työpäivään, laminaattioven korjauksen merkeissä.
Uusissa ulko-ovissa naarmuja, Helsinki
Kaksikerroksiset rivitalot olivat juuri luovutettu asukkaille ja ensimmäiset jälkitakuutarkastukset oli saatu päätökseen kun todettiin että kaikki ulko-ovet ovat naarmuuntuneet rakennusaikana vaihdettavaan kuntoon. Ovia oli yhtiössä 26kpl joista jokaisessa oli enemmän tai vähemmän rakennusaikaisia naarmuja tai kolhuja. Urakoitsijalla oli tässä vaiheessa kaksi vaihtoehtoa, joko hankkia uudet paloluokitellut ulko-ovet tai maalauttaa ovet.
Maalaaminen sinänsä onnituu missä tahansa maalaamossa, usein ongelmaksi vaan muodostuu se että jos 26 kpl ulko-ovia toimitetaan uudelleenmaalaukseen, mitä laitetaan ovien tilalle? Jos ovet lähetetään esimerkiksi 4 kpl kerrallaan maalaukseen ja tilalle nostetaan 4kpl varaovia, pakataan, lähetetään, odotetaan että ovet tulevat takaisin ja nostetaan paikalleen, tämä kaikki maksaa kuljetuskustannuksineen ja vaihtotöineen melkein saman kun ovien vaihto uusiin mutta asian ei tarvitse olla näin.
Mikäs sitten vaihtoehdoksi?
Kaksi reipasta maalaria, liikkuva maalaamo ja 4 sijaisovea. Näin toimittiin Helsingissä. Maalasimme jokaisen ulko-oven uudelleen maalamossa ja nostimme paikalleen pääosin vielä samana päivänä. Maalaustahti oli noin 4 ovea päivässä talviaikaan, jolloin jokainen ovi jouduttiin kuivattamaan kuivaksi asti maalaamossa.
Kesällä tahti olisi kovempi koska nahoittunut ovi voitaisiin nostaa ulos kuivumaan jolloin päästäisiin maalaamaan jo uutta ovea.
Taas säästyttiin uusien ovien ostolta.
Parvekeoven ja karmin uudelleensävytys, Espoo
Ovet ja ikkunat tulevat yleensä eri tehtailta ja pintakäsittelytapoja on monia. Pienemmät osat saatetaan sävyttää kastamalla värissä, kun taas isot osat kuten oven runko sävytetään ruiskulla ennen lakkausta. Tästä johtuen saman sävyiset ovet ja ikkunat harvoin ovat juuri saman sävyisiä todellisuudessa, monesti tilanne ei muutu edes uudella korvaavalla tuotteella koska valmistusmenetelmät ovat samat. Useimiten kuitenkin sävyero ei ole niin suuri että se pistäisi silmään ja onhan se kuitenkin puuta, jossa värit vaihtelevat luonnostaan, mutta joskus tilanne on kuitenkin toisin.
Ajoimme paikanpäälle ja sävytimme oveen uuden lakan paikanpäällä, jolla ovi ja karmi lakattiin yli ja saatiin sävyt täsmäämään toisiinsa. Sävytys tehdään väripastojen avulla, aivan kuten maaliliikkeessä mutta vaan paikanpäällä käsin ilman valmiita kaavoja.
Täällä säästyttiin parvekeoven vaihdolta.
Uusi lastensairaala, Helsinki
Suurin tähänastinen yksittäinen korjauskohteemme on ollut uusi lastensairaala Helsingissä. Olimme siellä paikkaamassa kolhiintuneita kerrostaso-ovia ja karmeja. Läpikäytäviä ovia oli noin 1500kpl, joita kolhukorjaajamme paikkasivat noin kolme kuukautta.
Ovet olivat pääosin tammi-laminaatti ovia, joista osa oli todella kalliita lyijylevyllä pinnoitettuja. Karmit olivat pääosin tammipetsattuja mänykarmeja.
Pahiten kolhiintuneisiin karmeihin jouduttiin vaihtamaa puupaloja, osa meni vahoilla paikkaamalla ja pintakäsittelemällä.
Yhtäkäkään karmia tai ovea ei meidän tietojen mukaan loppujenlopuksi tarvinnut vaihtaa, vaan kaikki saatiin korjaamalla kuntoon.